Kaksi pikku piirakkaa paistui näppärästi vierekkäin
suorakaiteen muotoisessa irtopohjavuoassa.
Sitten kokeilin raakakakkua. En ole koskaan edes maistanut, joten ei ollut mitään käsitystä, minkälinen pitäis lopputuloksen olla. Pohjan tein jujube-taateleista ja superfood mixistä. Liotin taateleita jonkin aikaa ja sitten vaan blenderissä aineet sekaisin. Painelin aineet irtopohjavuokaan ja laitoin jääkaappiin.
Pohjasta tuli kivan näköinen. Näyttää ihan tomaateilta
voi punaiset pilkut.
Täytteeseen laitoin banaanin, purkin kookoskermaa, mustikoita ja vähän psylliumjauhetta. Taas blenderissä sekaisin, pohjan päälle ja jääkaappiin. Banaani maistui yllättävän paljon läpi valmiista kakusta. Ihan hyvän makuinen. Pidin kakkua hetken pakastimessakin ennen tarjoilua, kun tuntui ettei ollut oikein hyytynyt.
Kakku jäi aika matalaksi. On tainnut tuolta lautaselta pari palaa jo mennä ;)
Pohjaa vois käyttää muihinkin hyydykekakkuihin. Hyvä vaihtoehto
keksipohjalle.
Meillä on tulossa kakkuvertailuviikonloppu. Tiedossa kolmet synttärit.
Siinä olis 4-vuotiaalle kummipojalle iiisoooo paketti.
Hyvää viikonloppua!
Mä tein muutama viikonloppu sitte raakakakun Sara La Fountainin innoittama, mutta siinä kakus maistu ihan liikaa kookos, ku kookosöljyä tuli aika paljon :P
VastaaPoistaPitää ehkä testata joskus jotain muuta reseptiä :D
-Minna-
Mietin et olisko avokado vähän miedompi vaihtoehto kun toi banaani. Täytynee koittaa :)
VastaaPoista