Tunnisteet

fiilistelyä (41) hölmöä (3) joulu (3) kissa (1) kynnet (15) laihista (22) laskuvarjo (1) leipomuksia (18) liikunta (12) matka (2) meikkaus (4) muutto (4) remontti (34) ruokaa (14) sisustus (13)

perjantai 29. elokuuta 2014

Tunnelmaa terassille

Mulla oli rankka yhden päivän työviikko, kun olin siis alkuviikon saikulla. Päätin tehdä tänään jotain järkevää ja hyödyllistä, enkä vain pitää sohvaa selässäni koko päivää, kuten isäni tapasi sanoa :) Kävin kaupassa hyvissä ajoin, tai no tais se olla siinä puolelta päivin. Ostin kaksi isoa pallokrysanteemia, mut pidän niitä nyt hetken lämpösessä, jos ne vähän aukeis. Ovat tosi nuppuisia vielä. Istuttelen varmaan viikonloppuna ne sitten niiden kuolleiden kesäkukkien tilalle. Sitten siivoilin terassilta sinne kertynyttä kaatopaikka kamaa. Sielä oli muidenkin, kun meidän omia roskia, kun appivanheempani muuttivat ja sieltä tuli sit meidän autossa tavaraa meille. Kärräsin kuorman kaatopaikalle.
Mulla on ollut koko kesän tuola sellanen kuormalavapenkkitekele. Laitoin sitä vähän kuntoon nyt, kun jätteet on pois tieltä. Ostin sitä varten jo kesällä tyynykangasta, jotka sain tänään "jo" ommeltua. Kävin ensin sosialisoimassa äiteeltä saumurin ja hain vähän lisää kangastakin. Surruttelin sitten pari tyynyä penkkiin.

Olohuoneen vanha Lack pääsi uusio käyttöön, katotaan kuinka
se kestää säitä.

Nämä ostin jo alkukesällä, kun halvalla sain :)

Vallilan Poppamiehet pääsi tyynyiksi. Niihin tarvii saada vähän
lisää täytettä huomenna.

Tyynyjen toisella puolella uutta kesää odottaa raikkaammat
sävyt. Hieman riitasointuiset, mut eipä haittaa=D

Illan hämärtyessä sudenkorennoista tuli tunnelmalliset.

Voin oikein taputtaa itseäni olalle, kun olin näin aikaansaava. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun!





torstai 28. elokuuta 2014

Kiveen kirjoitettu




Nyt se on kiveen kirjoitettu! 20 kg on pakko saada pois. Kävin tossa joku aika sitten puntarissa ja se kertoi mulle näin. Tiedän että oon ennemminkin täälä uhannut laihduttaa, mutta nyt hittolainen on oikeesti pakko tehdä jotain. Täs uhkaa muuten ihan varmasti diabetekset ja muut. Sitä on vähän suvussa, joten eipä se yllätys olisi vaikka semmonen iskis.
Alku viikon olin sairaslomalla, mutta nyt palaa arki ja työ ja lopetetaan kaikki ylimääräinen syöminen. Mun suurin ongelmahan on iltasyöminen. Se kun pääsee valloilleen niin siitä ei loppua tuu. Iltasyöpöttely siis kuriin ja hiilarit tosi vähiin. Tänään oon syöny pekonia (löysin jääkaapista paketin, joka pian olis morjenstanu ovella, jos sitä ei olis sieltä paistellu pois) ja tein hedelmä-marja smoothien. Onhan niissä toki sokeria, mut mielestäni pienempi paha kuitenkin kun puoli pakettia paahtoleipää. Mansikat oli itse poimittuja pakasteita, joihin oli lisätty ehkä teelusikallinen sokeria.

Mustikkaa, mansikkaa, banaania ja nektariinia.
Hyvää ja raikasta.

Mun tulee muuten syötyä tosi huonosti hedelmiä, mutta smoothieta kun viitsii tehdä niin sitten hedelmät laskee. Onneksi äiti oli tänä vuonna innokas tuonne mustikkametsään, niin niitäkin löytyy nyt pakastimesta.

Näillä eväillä siis keventämään oloa. Jos ei mitään tapahdu niin....arg!

maanantai 18. elokuuta 2014

Mallikynsiä

Mulla oli tänään pari kynsiasiakasta ja yksi koemeikki. Siinä asiakkaiden välillä mulla oli vähän ylimääräistä aikaa, enkä jaksanu lähtee minnekään seikkailemaan. Päätin sit käyttää ajan hyödyksi ja tehdä vähän mallikynsiä. Pidennän asiakkaan kynttä aina muotilla, joten mulla on aimo kasa tippejä tyhjänpanttina. Niitä voi siis hyötykäyttää malleihin.

Viilailin tippejä vähän eri mallisiksi, ettei kaikki näyttäisi samalta. Osaan koitin vähän piirrellä, mutta siinä mulla on vielä paljon petrattavaa. Perhosen sain jotenkin onnistumaan, mutta ne One stroke kukat, tai mitä ne nyt onkaan, ei vaan luonnistu. Ei, vaikka kuinka polkisin jalkaa. Lisää reeniä siis siihen. Tämmösiä siis kerkesin tänään väkerrellä...

Omia suosikkeja on ehkä toi oikeen alakulman keltainen perhosen puoliska ja
toi keskellä oleva pinkki kynsi, missä on sulka. Pitäis liimailla noihin vielä 
jotku tikut, että ne sais ehkä jonnekin pystyyn eikä pyörisi sielä täälä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Cupcake täytteellä

Katsoin tossa taannoin, kun Sara Chafak leipoi tv:ssä kuppikakkuja. Ne kuulosti tosi herkullisilta. Etsin siis reseptin internetin ihmeellisestä maailmasta ja päätin alkavan viikonlopun ja vapaan perjantain kunniaksi leipoa.

  Limoncello-cupcake
120g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl sokeria
60g tuorejuustoa
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus sitruunankuorta
1 rkl limoncelloa
1 tl sitruunamehua
1 dl kermaa
(ripaus vaniljapulveria ja suolaa: nämä jätin pois)

  täyte:
75g maustamatonta tuorejuusto
n. 2 rkl hilloa (käytin mulberryhilloa)

  kuorrute:
60g huoneenlämpöistä voita
120g tuorejuustoa
1 tl limoncelloa
5 dl tomusokeria
loraus sitruunamehua

Vaahdota voi, sokeri ja tuorejuusto. Lisää munat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Lisää kuivat aineet (sekoita ensin jauhot ja leivinjauhe keskenään). Lisää sitruunan kuori, -mehu ja limoncello. Vatkaa lopuksi joukkoon kerma pienissä erissä. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna kuppikakkujen jäähtyä.
Sekoita täytteen aineet ja pursota jäähtyneisiin leivonnaisiin. Viimeistele kuorrutteella. Nauti!
Alkuperäisen ohjeen täytteessä oli hillon sijaan mantelimassaa, mutta koska en siitä hirveästi välitä, korvasin sen hillolla. Mulberryhillo oli itselle uusi tuttavuus, joten päätin kokeilla.



Yllätyin kuinka paljon täytettä sain pursotettua cupcaken sisään.
Kuvat on taas vähän mitä on :/

Näitä kannattaa kokeilla!



keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kaalta ja kiinalaista

Mulla on ollut tänään oikein rento aamu. Tai sillä tavalla rento, ettei oo ollut mitään aikataulutettua näin ennen iltavuoroa. Alku viikosta oli molempina päivinä aamulla menoa, mut tänään sain nukkua niin pitkään kun huvitti. Meni melkein puoli kymmeneen.
Käväisin sitten kaupassa ja oon vähän keitellyt ja siivoillut. Nyt kun kaalta saa ihan edullisesti, tein itselleni töihin evääksi kaali-jauheliha paistosta, tai mitä se nyt sit oikein olis. Ruskistin jauhelihaa ja pilkoin kaalta sekaan. Annoin vaan hautua, että kaali pehmenee ja maustoin suolalla. Laitoin vähän aromisuolaakin. Yksinkertaista ja hyvää, ainakin mun mielestä.

Eihän se oikein miltään näytä, mut maistuu mulle.

Kokkailin sitten vielä toistakin ruokaa. Tiedän nimittäin, että saan syödä kaaleni ihan kaikessa rauhassa yksin, siksi se onkin hyvä eväänä. Jonkun meillä asuvan mielestä siinä nimittäin haju ratkaisee, joten ei pysty. Ei haittaa mua.
Mun teki jo viime viikolla mieli tehdä jotain kiinalaistyyppistä. En oo koskaan kokeillu itse tehdä, mut syöny kyl oon. Kuvittelin et netti olis tulvinu niitä reseptejä, mut ei ainakaan suomeksi löytynyt ihan älyttömästi. Voi olla, etten vaan osannu googlailla oikeilla sanoilla. Löysin kuitenkin jotain, mitä sit vähän muutin. Alkuperäinen resepti on täälä. Metsästin tota reseptissä olevaa Hoi sin-kastiketta jo viime viikolla, mutta mun silmiin sitä ei ainakaan osunut meidän "pikku" Prismassa eikä Cittarilla. Kaikenlaisia tamarinditahnoja ja muita löysin, mutten etsimääni. Jonkun Hoi sin & garlic wokkikastikkeen sit löysin. Tyydyin siis siihen. Luulen ettei se oo ihan sama asia, mut lähellä kuitenkin.
 Mun kiinalaiseen tuli:
400g marinoimatonta kanaa
1 punainen paprika
1 kevät sipuli varsineen
2pkt nuudeleita (130g)

 Marinadi:
2rkl soijakastiketta
1tl öljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1rkl maissijauhoja

 Kastike:
1tl etikkaa
1tl sokeria
2rkl Hoi sin juttua
1/2 chili hienonnettuna
tilkka valkoviiniä

Sekoitin marinadin ainekset ja laitoin kanat sinne maustumaan. Annoin olla noin tunnin. Pilkoin paprikan ja sipulin. Paistoin marinoituneita kanoja öljyssä kuumalla pannulla jonkin aikaa. Otin kanat sivuun ja lisäsin pannulle öljyä, jossa paistoin kasviksia niin että ne pehmenivät. Laitoin kanat takaisin pannuun ja pyörittelin niitä hetken kasvisten kanssa. Keitin nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Lisäsin kana-kasvisseokseen valmiiksi sekoittamani kastikkeen ja nuudelit. Tuli aikas hyvää.


Nyt odottelen vielä pyykkikoneen lopettamista ja sitten saakin lähtee töihin. Maukasta viikon jatkoa :)


tiistai 12. elokuuta 2014

Pikku pikku wc:mme kilpailee



Laitoin meidän vessan Styleroomin remonttihaastekilpailuun. Kattelin tos noita muita rempattuja ja totesin, että tuskin täs palkinnoille päästään, mut tulipa kokeiltua. Nyt ottaessani kuvia vessasta oikein tajusin kuinka alaston meidän vessa on. Se peräseinä kaipais ehdottomasti jotain. Jonkinlainen hylly sinne pitäis varmaan vielä saada, mut haluaisin sinne seinälle ehkä vähän jotain väriäkin. Eipä oo tullu arkipäivisin niin kateltua tota vessaa sillä silmällä, kuin nyt kuvia ottaessa. Totuus tylsyydestä paljastui siis mulle.
Selailin tori.fi:tä ihan muissa asioissa ja löysin aika kivan keveän hyllyn sieltä. Tommosen toi meillä asuva mieshenkilö vois vaikka askarrella omin kätösin vessaan.

Toi takapuu vois olla sit suorakin. Kolme hyllyä varmaan riittäis, niis vois olla vaikka
vähän isommat noi välit. Pahoittelen kuvan epätarkkuutta:(

Jään miettimään siis vessaan lisäväriä ja odottamaan äänivyöryä :)





sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kasvomaalausta ja mustikkaa

Olin eilen pitkästä aikaa tekemässä kasvomaalauksia. Niitä tekee sen verran harvoin, että sääli aina niitä ensimmäisiä lapsia jotka joutuvat ikään kuin harjoituskappaleiksi. Kyllä se vihainen lintukin alkoi taas sujua, kun muutaman ensin harjoitteli. Robinin logo oli nyt kuumaa kamaa varsinkin tytöillä. Muutama uskaltautui maalauttamaan itsestään jopa pellen. Useimmat halus vaan pienen kuvan poskeen ja arimmat kuvan käteensä. Samalla tapaa se menee oikestaan joka kerta. Oon nyt muutaman kasvomaalauskeikan tämän vuoden aikana tehnyt.
Eilen oli siis ulkoilmatapahtuma ja sää näytti oikein lupaavalta. Ei ollut ihan läkähdyttävän kuuma kunnes suunnilleen tapahtuman puolenvälin aikoihin alkoi jyristä ja pian sen jälkeen saatiin pakata maalit ja pensselit ja juosta sadetta karkuun. Vettä tuli ihan kaatamalla. Tunnin verran varmaan saatiin pidellä sadetta ennen kun päästiin jatkamaan. Se oli semmonen sateinen keikka se. Eihän se oliskaan mikään suomalainen kesätapahtuma jos ei vähän vettä tulis niskaan.

Äitini soitti tossa viikolla, että oli käynyt mustikkametsällä ja kerännyt meillekin kesän satoa. Hain muovipussillisen mustikoita ja laitoin ne pakkaseen. Jääkaappiin jätin pari pakastepussia, kun alkoi pakastin olemaan jo hyvin täytetty. Tänään sitten leipaisin mustikkapiirakan niistä, näin sunnuntain kunniaksi.

Pohja:
kaksi levyä torttutaikinaa

Täyte:
mustikoita oman mielen mukaan(laitoin n. 3dl)
1 pussi vanilijakastikejauhetta
2dl maitoa
1 pkt tuorejuustoa
1 muna

Sulatin taikinalevyt ja kaulitsin ne yhteen niin että peittivät piirakkavuoan. Käytin torttutaikinaa, kun ei huvittanut sekoitella muropohjaa ja sitä sattui olemaan pakkasessa talven jäljiltä. Murotaikinahan on tosi vaikee;) Tein kastikejauheesta ja maidosta "kastikkeen" (tuolla maito määrällä tulee tosi paksu, olis voinu laittaa vähän enemmän maitoa. Kastikepakkauksen ohjeen mukaan tehtynä tulee kuitenkin liian löysää, olen kokeillut). Annoin seoksen hetken seistä ja sekoitin joukkoon tuorejuuston, munan ja mustikat. Levitin täytteen pohjan päälle ja paistoin 220 asteessa noin puoli tuntia.

Pinta otti vähän väriä uunissa. Täyte on kuitenkin aika pehmeä.

torstai 7. elokuuta 2014

Jauhelihapihvit pekonissa

En oo pitkiin aikoihin kirjotellut kokkailuistani. En oo kyllä mitään kummosta aikoihin keitellytkään. Meillä oli jääkaapissa paketti jauhelihaa ja mietin etten ainakaan spagettia ja jauhiskastiketta halua. Meillä on syöty sitä niiiiiiiin usein, että tulee korvista. Pyörähdin kaupassa ja sielä oli tarjouksessa pekonia. Myös puolivalmiit valkkariperunat oli vaan euron, joten nappasin niitäkin siitä ostoskoriin. Paistoin siis perunat uunissa (ne tarvi oikein laittaa uunivuokaan ja paistaa). Kaveriksi tein jauhelihapihvejä pekoniin käärittynä. Laitoin niihin:

400g jauhelihaa
1  sipuli pilkottuna
1 muna
hieman homejuustomurua
mausteita

Muotoilin taikinasta pihvit ja kääräisin pekonin ympärille. Paistoin ensin pannulla vähän pintaa ja sit laitoin noin vartiksi uuniin.
Kuva ei ehkä imartele